julianetJulia on kasvanut taiteellisessa perheessä. Lapsuudenkodissa Julian äiti oli vaatesuunnittelija ja isä harrasti valokuvausta. Jo lapsuudessa vanhemmat siis antoivat hyvän pohjan Julian taiteelliselle kasvulle. Taide on jo tuolloin valloittanut nuoren naisen sydämen – hänestä tuntui jo silloin, että hän tulee tekemään työtä taiteen parissa. Nyt Julia on lähtenyt tavoittelemaan ja toteuttamaan unelmaansa. Jo pienenä Julia innostui maalauksesta. Maalausharrastuksen pohjalta hän lähtikin taidekouluun. Vanhemmiten valokuvaus alkoi kiinnostaa Juliaa, jonka johdosta hän lähtikin kasvattamaan taitojaan ulkomaille, menestyneiden valokuvaajien oppiin. Suomessa Julia suoritti Paasikiviopiston valokuvauslinjan vuonna 2013. Hän on myös valmistunut vaatetussuunnittelijaksi 2005 sekä kirjanpitäjäksi 2010. Nykyään Julia tekee valokuvauksia muotokuvauksista reportaaseihin, mutta lähimpänä hänen sydäntään ovat henkilö- ja muotikuvaus, sekä elämän merkkipaalujen, syntymän, odotuksen, häiden ja muiden merkkipäivien ikuistaminen. Hänen kauniit kuvansa puhuvat puolestaan. Julia on työssään hyvin liikkuvainen ja tekee mielellään kuvauksia myös ulkomailla. Hän on tehnyt kuvauksia Suomen lisäksi Itävallassa ja Venäjällä. Julia kuvaa tunteella ja rakkaudella, ja tallentaa siten parhaimmat hetket kuvattaviensa elämästä.

045 110 7937

julia.neganova.26@gmail.com

www.julianeganova.com