Uskomaton tositarina journalistisen fiktion mestarilta
Koralliriutta, samea laguuni, loputon meri ja kolmetoista palmua. Pieneltä atollilta keskeltä Tyyntä valtamerta pelastetaan vuonna 1917 joukko meksikolaisia naisia ja lapsia, jotka ovat selvinneet siellä yhdeksän vuotta, lopulta enää mustekalat, lokit ja kookokset ravintonaan.
Itäisellä Tyynellä valtamerellä sijaitseva Clippertoninsaari on merenkulun historian aikana ollut merirosvojen suojasatama, guanolouhos ja Meksikon armeijan tukikohta. Parhaimmillaan kuuden neliökilometrin atollilla oli 1900-luvun alussa satakunta asukasta. Sitten oikukas kohtalo, Meksikon sisällissota, ensimmäinen maailmansota ja vähiin käyvät sitruunat puuttuivat peliin. Palkittu kolmubialaiskirjailija Laura Restrepo selvittää Clippertonin kuuluisimpien haaksirikkoisten vaiheita tositapahtumiin perustuvassa esikoisteoksessaan vuodelta 1989.
Kolumbialainen Laura Restrepo on kiinnostavimpia Latinalaisen Amerikan nykykirjailijoita. Hän on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja ja hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Restrepon läpimurtoteos Houre (Delirio 2004) ilmestyi vuonna 2007 Sari Selanderin suomentamana.
Lisää Intohimon saaresta:
Koralliatollin robinsonit Turun Sanomat 1.6.2016
Sylvi.fi
Sanoissa-blogi
Mummo matkalla -blogi
Eniten minua kiinnostaa tie -blogi
Mitä luimme kerran -blogi
Lukuisa-blogi